Yritys
Yrityksen on perustanut Sven Jakobsson. Liike avattiin 10.10.1969. Silloinen liike sijaitsi Pitkänsillankadulla ja oli erikoistunut kamera ja oheistarvikemyyntiin.Studiokuvaus aloitettiin 9.11.1970 Greger ja Sanelma Wickströmin hääkuvauksella.
70-80-luvulla valokuvauksen harrastaminen lisääntyi voimakkaasti kinofilmikameroiden markkinoille tulemisen myötä. Svenin poika Tom Jakobsson tuli osakkaaksi isänsä firmaan vuonna 1987. Kirsti Nieminen joka oli tullut yrityksen palvelukseen 1977 tuli osakkaaksi 1988 Tomin rinnalle, jolloin Sven jäi yrityksestä pois.
Foto-Jakobsson Kallentorilla
Vuonna 1991 Foto-Jakobsson muutti nykyiselle liikepaikalleen Kallentorille joka oli juuri valmistunut.
1990-luku oli lamasta huolimatta valokuvien tekemisen kulta-aikaa. Minilabbikset yleistyivät ja mahdollistivat tunnin kuvat-palvelun. Kameramyynti oli kasvussa ja kameroiden helppokäyttöisyyden myötä kameroita alkoi olemaan useampia samassa perheessä.
Tom Jakobssonin jäädessä pois yrityksestä vuonna 1996 jatkoi Kirsti yrityksen kehittämistä. Yrityksen toiminnasta tuli enemmän studiokuvauspainotteinen, fotokauppaa unohtamatta.
Näin elettiin 2000-luvulle, kunnes digitaalikameroiden esiinmarssi alkoi. 2000-luvun puolessavälissä myytiin ensimmäisiä kohtuuhintaisia digikameroita kuluttajille. Digitaalikameroiden myötä koko ala koki suuren mullistuksen ja fotoliikkeiden tulevaisuus oli muutoksen kourissa.
Foto-Jakobsson tänään
Liike sijaitsee edelleen Kallentorilla ja toiminta on keskittynyt enemmän studiokuvaukseen. Liikkeen tuotevalikoima on laajentunut sisustustuotteilla.